80 % luopuu tästä jo helmikuussa – silti sitä myydään ratkaisuna

Ihmiset rakastavat haasteita.
30 päivän kyykkyhaasteita, kuuden viikon tehostettuja jaksoja ja vuodenvaihteen yhteisiä liikunnallisia haasteita.

Niitä markkinoidaan lupauksella nopeasta muutoksesta: parempi kunto, kevyempi olo, uusi alku. Selkeä alku ja selkeä loppu tuntuvat turvallisilta – ja siksi ne myyvät.

Mutta todellisuus on ristiriitainen.

Tutkimusten ja pitkäaikaisen kokemuksen perusteella pysyvä fyysinen muutos ei synny haasteesta. Se syntyy vasta silloin, kun ihmisen tapa ajatella itseään, liikuntaa ja arkea muuttuu.

Keho ei muutu ennen kuin ajattelu muuttuu.

Ja juuri tässä kohtaa moni haaste epäonnistuu – ei siksi, että ihminen olisi heikko, vaan siksi, että malli itsessään on vajaa.

Et muuta kehoasi ennen kuin muutat tapaasi ajatella

Tämä on se kohta, jossa moni hätkähtää.
Koska suurin osa meistä on opetettu ajattelemaan päinvastoin.

Usein uskotaan, että ensin muutetaan kehoa, eli otetaan hurja spurtti hengitystä pidättäen… ja vasta sitten olo, ajattelu ja itsetunto seuraavat perässä.

Todellisuudessa suunta on päinvastainen.

Ihminen ei sitoudu liikkumiseen, syömiseen tai palautumiseen pysyvästi ennen kuin hänen ajattelunsa itsestään muuttuu. Ennen kuin hän lakkaa ajattelemasta itseään ihmisenä, joka “yrittää taas kerran”, ja alkaa nähdä itsensä ihmisenä, joka toimii tietyllä tavalla osana arkea.

Haaste voi pakottaa kehoa hetkellisesti.
Se ei kuitenkaan yksin muuta identiteettiä.

Ja ilman identiteetin muutosta keho palaa lähes aina entiseen – ennemmin tai myöhemmin.

Ongelma ei ole ihmisissä – vaan haasteajattelussa

Haasteeseen liittyy lähes aina yksi yhteinen oletus: määräaika.
Neljä viikkoa. Kuusi viikkoa. Kahdeksan viikkoa.

Ajatus kuulostaa loogiselta:
“Teen tämän tietyn ajan täysillä – ja sitten asiat ovat paremmin.”

Mutta juuri tässä piilee ongelma.

Tavat eivät toimi määräajan ehdoilla.
Keho ei opi uutta elämänrytmiä kalenterimerkinnän perusteella.
Eikä arki muutu siksi, että päätämme tehdä hetken aikaa enemmän kuin se oikeasti kestää.

Haasteajattelu opettaa huomaamatta, että muutos on väliaikainen projekti, ei pysyvä osa elämää. Se siirtää fokuksen pois jatkuvuudesta ja kohti puristusta: nyt täysillä, myöhemmin katsotaan.

Ja kun määräaika täyttyy, syntyy tyhjiö.
Mitä nyt? Jatketaanko samalla tavalla? Löysätäänkö? Lopetetaanko kokonaan?

Usein vastaus on paluu vanhaan. Ei siksi, että ihminen ei välittäisi – vaan siksi, että haaste ei koskaan ollut rakennettu kestämään arkea.

Mitä haaste oikeasti lupaa – ja mitä se huomaamatta opettaa

Kun ihminen lähtee mukaan haasteeseen, lupaus on usein yksinkertainen ja houkutteleva:

“Sitoudut tähän hetkeksi, ja näet tuloksia.”

Lyhyellä aikavälillä tämä usein pitää paikkansa. Olo voi keventyä, kunto kohentua ja vaaka liikkua. Mutta samalla haaste opettaa jotain, mistä harvoin puhutaan ääneen.

Tässä kohtaa vertaus auttaa.

Haasteajattelu muistuttaa yllättävän paljon pussikeittodieettiä.

Pussikeittodieetillä paino usein putoaa nopeasti. Mutta kukaan ei oikeasti kuvittele syövänsä pussikeittoja loppuelämäänsä. Dieetti on selviytymistä – ei tapa elää. Ja kun dieetti päättyy, palataan vanhoihin tottumuksiin, koska mitään uutta suhdetta ruokaan ei koskaan rakennettu.

Haaste toimii usein samalla logiikalla.

Se opettaa, että onnistuminen vaatii väliaikaisen puristuksen.
Että muutos syntyy, kun tehdään hetki enemmän kuin arki oikeasti kestää.
Että “normaali elämä” ja “kunnossa oleminen” ovat erillisiä jaksoja.

Huomaamatta muutos muuttuu sprintiksi.
Ei taidoksi elää uutta arkea, vaan kyvyksi kestää hetken aikaa epänormaalia rytmiä.

Ja kun haaste päättyy, moni tekee juuri sen, mitä malli on opettanut:
lopettaa puristamisen.

Ei siksi, että ihminen olisi laiska tai välinpitämätön.
Vaan siksi, että haaste ei koskaan ollut tarkoitettu kestämään.

Tässä kohtaa moni kokee epäonnistuneensa.
Todellisuudessa hän vain seurasi mallia loppuun asti.

Tutkimukset ovat karua luettavaa: suurin osa ei jatka

Haasteiden toimivuutta on vaikea mitata suoraan, koska “haaste” voi tarkoittaa monia asioita. Mutta käyttäytymisen muutoksesta tiedetään silti paljon – erityisesti uudenvuoden lupausten kautta.

Ja juuri niihin haasteet usein kytkeytyvät:
parempi kunto, painonpudotus, säännöllinen liikkuminen, terveellisempi arki.

Laajempi katsaus useisiin tutkimuksiin osoittaa, että vain noin 6–50 % ihmisistä onnistuu ylläpitämään käyttäytymisen muutoksen pitkällä aikavälillä
(Comprehensive Health Psychology, comphc.org)

Haarukka on suuri, mutta johtopäätös on yksiselitteinen:

enemmistö ei onnistu pysyvässä muutoksessa.

Kun tiedetään, että haasteet perustuvat usein samoihin mekanismeihin kuin uudenvuoden lupaukset – määräaika, nopea muutos, “nyt ryhdistäydyn” -ajattelu – on realistista olettaa, että lopputulos on usein sama.

Ei siksi, että ihmiset olisivat heikkoja.
Vaan siksi, että malli ei tue pitkäjänteistä muutosta.

Miksi tämä tieto on tärkeää?

Koska jokainen epäonnistuneeksi koettu yritys ei ole neutraali kokemus.

Kun ihminen lähtee haasteeseen, sitoutuu, yrittää ja lopulta palaa vanhaan, mieleen jää helposti ajatus:
“Minä en vain pysty tähän.”

Ja juuri tässä kohtaa tilanne muuttuu vaaralliseksi – ei kehon, vaan ajattelun tasolla.

Pysyvä muutos näyttää yllättävän arkiselta

Kun haasteajattelu riisutaan pois, jäljelle jää jotain, joka ei ensi silmäyksellä näytä erityisen näyttävältä.

Pysyvä muutos ei yleensä ala suurilla päätöksillä tai täydellisellä suunnitelmalla. Se alkaa pienistä teoista, jotka tuntuvat mahdollisilta myös silloin, kun arki ei ole kevyttä tai inspiroivaa.

Usein se tarkoittaa:

• yhtä treeniä vähemmän, mutta useammin viikosta toiseen

• hieman säännöllisempää rytmiä, ei täydellistä ruokavaliota

• valintoja, jotka eivät vaadi tahdonvoimaa joka kerta uudelleen

Kestävä muutos ei perustu siihen, kuinka motivoitunut olet parhaana päivänäsi. Se perustuu siihen, mitä teet tavallisena tiistaina, kun väsyttää ja kalenteri on täynnä.

Juuri tässä kohtaa moni yllättyy:
se, mikä oikeasti toimii, ei ole se mikä tuntuu tehokkaimmalta, vaan se mikä toistuu.

Pysyvä muutos ei kysy:
“Kuinka kovaa jaksat nyt?”

Vaan:
“Mitä pystyt tekemään vielä kolmen kuukauden päästä – ja vuoden kuluttua?”

Kun tämä kysymys alkaa ohjata tekemistä, keho seuraa kyllä perässä. Ajan kanssa.

Haaste voi käynnistää muutoksen – mutta se ei ole ratkaisu

Haaste ei ole lähtökohtaisesti väärä asia.
Ongelma syntyy vasta silloin, kun haasteesta tulee koko vastaus.

Oikein käytettynä haaste voi toimia katalyyttina: se voi pysäyttää, herättää ja antaa sysäyksen liikkeelle. Se voi auttaa ihmistä huomaamaan, että muutos on mahdollinen ja että omassa arjessa on tilaa uusille valinnoille.

Mutta tähän haasteen rooli myös päättyy.

Haaste ei voi:

• rakentaa arkea puolestasi

• opetella rutiineja ilman jatkoa

• kantaa motivaatiota loputtomiin

Jos haasteesta tulee päämäärä, muutos jää sidotuksi kalenteriin. Kun määräaika päättyy, myös tekeminen usein hiipuu – ei siksi, että ihminen olisi epäonnistunut, vaan siksi, että malli oli alun perinkin väliaikainen.

Siksi pysyvä muutos vaatii jotain muuta kuin uuden haasteen toisensa perään.

Se vaatii ajattelutavan, jossa haaste on vain alku.
Ja arki on se paikka, jossa muutos joko juurtuu – tai katoaa.

Lopuksi: ongelma ei ole se, että yrität – vaan se, miten sinua on opetettu yrittämään

Jos olet kokenut, että haaste toisensa jälkeen ei ole tuonut pysyvää muutosta, vika ei ole sinussa.

Suurin osa ihmisistä ei epäonnistu siksi, että heiltä puuttuisi motivaatio, kurinalaisuus tai halu voida paremmin. He epäonnistuvat siksi, että heille tarjotaan malleja, jotka perustuvat väliaikaiseen puristukseen – ei arkeen rakennettaviin tapoihin.

Tutkimukset, kokemus ja valmennustyö osoittavat samaa asiaa yhä uudelleen:
pysyvä muutos syntyy vasta silloin, kun ajattelu muuttuu.

Ei silloin, kun päätät “ryhdistäytyä”.
Vaan silloin, kun alat rakentaa elämää, jota pystyt elämään myös huomenna.

Haaste voi herättää.
Se voi käynnistää.
Mutta se ei kanna sinua perille.

Sen tekee arki – askel kerrallaan.

VALMENTAJAN TERVEISET

”Haasteista puhutaan paljon – eikä syyttä. Ne ovat näkyvä osa liikunta- ja hyvinvointikulttuuria, ja parhaimmillaan ne voivat auttaa ihmistä pysähtymään ja aloittamaan.

Meillä CrossFit Iisalmessa haasteet on kuitenkin rakennettu hieman eri näkökulmasta kuin perinteinen “nyt kaikki uusiksi” -ajattelu.

Esimerkiksi Golden Habits tai Nutrition challenge -haasteissa fokus ei ole tuloksissa tai suorituksissa, vaan arkisten rutiinien harjoittelussa. Siinä opetellaan pieniä, toistettavia tekoja, jotka on mahdollista pitää mukana myös haasteen jälkeen.

Silti on tärkeää sanoa tämä ääneen:
mikään haaste ei ole ratkaisu itsessään.

Pysyvä muutos syntyy vasta silloin, kun tekeminen tuntuu mahdolliselta myös tavallisena arkipäivänä. Haaste voi toimia lähtölaukauksena, mutta varsinainen työ tehdään johdonmukaisesti sen jälkeen.”

– Ville Huttunen / CrossFit Iisalmen perustaja ja valmentaja

💬 Varaa ilmainen intro WhatsAppissa

Lähteet ja tutkimusviitteet

1. Oscarsson, M., et al. (2020).
   A large-scale experiment on New Year’s resolutions: Goal setting, framing and long-term success.
   Tutkimus tarkastelee, miten tavoitteiden muotoilu ja ajattelutapa vaikuttavat käyttäytymisen muutoksen pysyvyyteen.

2. Comprehensive Health Psychology (Comprehensive Health Center, University-based reviews)
   Laajempi katsaus käyttäytymisen muutosta koskeviin tutkimuksiin, joiden mukaan vain noin 6–50 % ihmisistä onnistuu ylläpitämään pitkäaikaisia muutoksia, riippuen intervention rakenteesta ja tuesta.

3. Lally, P., et al. (2010).
   How are habits formed: Modelling habit formation in the real world.
   European Journal of Social Psychology.
   Tutkimus osoittaa, että tapojen muodostuminen vie keskimäärin 66 päivää, ja vaatii toistoa, ei intensiteettiä.

Huomio lukijalle

Artikkelissa esitetyt havainnot perustuvat sekä tutkimusnäyttöön että pitkäaikaiseen valmennus- ja ohjauskokemukseen. Yksilölliset erot ovat aina mahdollisia, mutta käyttäytymisen muutoksen perusmekanismit toistuvat tutkimuksissa johdonmukaisesti.