5000 elämää parempaan suuntaan – muutos alkaa yhdestä

Kunto ei muutu yhdessä yössä, mutta arki voi muuttua yllättävän nopeasti, kun saa oikean suunnan, tuen ja rutiinin.
CrossFit Iisalmessa olemme matkalla kohti tavoitettamme: muuttaa 5000 elämää Ylä-Savossa.

Tämä ei ole tavoite vain meille, vaan jokaiselle ihmiselle, joka astuu salin ovesta sisään.
Tässä erilaisia kokemuksia siitä, miten liike ja yhteisö voivat muuttaa elämän – yksi treeni kerrallaan.

Ensimmäinen askel – kun päätös syntyy

Usein muutos alkaa hiljaisesta ajatuksesta, joka pyörii mielessä viikkoja tai kuukausia.
Ei yhdestä mainoksesta, vaan siitä hetkestä, kun ihminen pysähtyy ja huomaa, ettei olo ole enää sellainen kuin ennen.
Kun portaat hengästyttävät, selkä kipuilee tai peilistä katsoo tuttu, mutta väsynyt versio itsestä.
Silloin sisällä alkaa kyteä kysymys: “Onko tämän pakko olla näin?”

Päätös ei synny yhdessä yössä.
Sitä edeltää usein epävarmuus ja jopa pelko:
“Pystynkö minä tähän?”
“Mitä jos olen muiden joukossa se heikoin lenkki?”
“Mitä jos tämä on liian kallista, liian vaikeaa, liian myöhäistä?”

Nämä ovat inhimillisiä ajatuksia, ja ne käyvät lähes kaikkien mielessä ennen ensimmäistä treeniä.
Meidän tehtävämme valmentajina on tehdä tästä vaiheesta mahdollisimman helppo ja turvallinen.
Siksi aloitus CrossFit Iisalmessa ei ole hyppy tuntemattomaan, vaan keskustelu, jossa kuunnellaan:
mitä sinä toivot, mitä pelkäät ja mikä olisi sinulle realistinen ensimmäinen askel.

Ilmainen intro ei siis ole myyntitapaaminen, vaan päätöksenteon tuki.
Se on hetki, jossa autamme selkeyttämään, mikä juuri nyt estää sinua etenemästä — ja miten sen voi poistaa.
Joskus se on aikataulu, joskus kipu tai epävarmuus. Usein se on vain tunne, että ei kuulu joukkoon.

“Ajattelin, että ryhmäliikunta on pahinta mitä tiedän. Mutta menin kokeilemaan – ja tiesin heti löytäneeni lajini.”
Katja

Kuva: Anni Leppänen
Kuva: Anni Leppänen

Kun päätös on tehty, tärkeintä on, ettei sitä tarvitse tehdä yksin.
Valmentajan ja yhteisön tuki tekee ensimmäisestä askeleesta kevyemmän.
Päätöksestä tulee lupaus itselle:
ei täydellisyydestä, vaan siitä, että haluaa voida paremmin.

“Paino nousi tasaisesti ja olo oli kaikkea muuta kuin energinen. Päätin, että haluan saada takaisin sen aktiivisen, hyvinvoivan version itsestäni.”
Riitta

“Olin väsynyt ja kipeä, ja klikkasin CrossFit Iisalmen introon hetken mielijohteesta – ja onneksi en perunut.”
Johanna

Matka alkaa – pienet voitot kasvavat suuriksi

Kun päätös on tehty, tapahtuu jotain merkittävää.
Pelko ja epäröinti, jotka ovat pitäneet paikallaan kuukausia tai jopa vuosia, alkavat sulaa pois.
Moni kuvaa ensimmäisen treenin jälkeistä tunnetta yhdellä sanalla: helpotus.

Helpotus siitä, että vihdoin teki jotain itsensä hyväksi.
Että ei tarvitse enää miettiä “pitäisikö” – nyt tekee.
Prokrastinaation ja jahkailun tilalle tulee liike, ja liike synnyttää välittömästi energiaa.

Se on hetki, jolloin tapahtuu ensimmäinen muutos:
ihminen ei ole enää ulkopuolinen, vaan mukana.
Ei tarvitse olla valmis – riittää, että on paikalla.

“Jo toisella viikolla hyödyt siirtyivät arkeen. Uni parani, olo keveni ja hymy palasi kasvoille.”
Johanna

Ensimmäiset treenit eivät ole fyysisesti helppoja, mutta henkisesti ne vapauttavat.
Valmentaja on vierellä, näyttää liikkeet, korjaa ja rohkaisee.
Jokainen toisto kertoo: “minä pystyn.”
Kun usko omaan tekemiseen kasvaa, alkaa myös usko omaan muutokseen.

“Tuntuu kuin jokaisessa treenissä olisi oma pt mukana. Valmentajat uskovat silloinkin, kun itse ei vielä usko.”
Katja

Meidän tehtävämme valmentajina on pitää huolta siitä, että alku tuntuu selkeältä ja turvalliselta.
Jokainen harjoitus rakentuu aiemman päälle.
Kun tekniikat tulevat tutuiksi, liike muuttuu varmuudeksi – ja varmuus muuttuu motivaatioksi.

Samaan aikaan ympärillä tapahtuu toinen muutos: yhteisö alkaa kantaa.
Uudet ihmiset tulevat tervehtimään, nimi jää mieleen, ja tunne kuulumisesta syntyy luonnostaan.
Kun ympärillä on muita, jotka haluavat samoja asioita, matka ei tunnu yksinäiseltä.

“Liikunnasta tuli säännöllistä, ruokailusta tasapainoista. Arkeen löytyi rytmi.”

Riitta

Alussa riittää kahdesta- kolmeen treeniä viikossa.
Kun keho ja mieli tottuvat, rytmi alkaa löytyä itsestään.
Yhtäkkiä treenit eivät enää ole kalenterissa tehtäviä asioita – ne ovat hetkiä, joita odottaa.
Ja se on suurin muutos, jonka näemme tapahtuvan viikosta toiseen.

“Peilistä katsoo nyt iloisempi ja sporttisempi minä, joka haluaa joka päivä olla parempi versio itsestään.”
Katja

Matka alkaa yhdestä päätöksestä, jota seuraa ensimmäinen teko.
Sen jälkeen kaikki on helpompaa.
Kun pyörä on lähtenyt liikkeelle, valmentajan tehtävä on pitää vauhti sopivana ja suunnan oikeana.
Silloin pienistä voitoista tulee osa arkea, ja arjesta kasvaa se uusi, vahvempi minä.

Kun mieli muuttuu, muuttuu kaikki

Fyysinen kunto on tärkeää – mutta suurin muutos tapahtuu usein pään sisällä.
Häpeä ja epävarmuus vaihtuvat iloon, ylpeyteen ja haluun kehittyä.

“Riemu on palannut elämääni. Olen saanut tartuttua asioihin, jotka olivat jääneet tekemättä. Kävelen paremmin, kipitän rappuset mielelläni ja jaksan tehdä enemmän kuin vuosiin.”
Johanna

“Yksilöurheilijasta tuli salakavalasti ryhmäliikkuja. Peilistä katsoo nyt iloisempi ja sporttisempi minä.”
Katja

“Tavoitteeni eivät enää tunnu kaukaisilta, vaan täysin saavutettavilta. Olen oikeasti edistynyt enemmän kuin osasin odottaa.”
Riitta

KatiElämä on tässä ja nyt

Joillekin muutos alkaa siitä, että haluaa jaksaa paremmin töissä tai palautua arjesta.
Kati löysi CrossFit Iisalmen juuri siksi – vastapainoksi kiireiselle ja vastuulliselle työlle koulun rehtorina.

Hän kuvailee salilla käymistä hetkenä, jossa mieli tyhjenee ja arjen äänet hiljenevät.
Fyysinen harjoitus on hetki, jossa ei tarvitse ratkaista muiden asioita, vain olla läsnä omassaan.

“Elämä on tässä ja nyt. Jokaisen päivän ei tarvitse olla täydellinen, mutta jokainen päivä voi olla merkityksellinen.”

Katin arki on täynnä ihmisiä ja kohtaamisia, ja juuri siksi hän tietää, kuinka tärkeää on pitää itsestään huolta.
Harjoittelu meillä on hänelle enemmän kuin liikuntaa – se on palautumisen ja läsnäolon harjoittelua.
Kun keho vahvistuu, myös mieli rauhoittuu.

“CrossFit Iisalmi on paikka, jossa voin keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan.
Siellä en ole rehtori, vaan yksi muiden joukossa – ja se tuntuu vapauttavalta.”

Katin tarina muistuttaa, että hyvinvointi ei ole erillinen osa elämää, vaan sen perusta.
Kun oppii pysähtymään, hengittämään ja liikkumaan tietoisesti, kiirekin muuttuu hallittavaksi.
Silloin energia, jota löytää itsestään, säteilee ympärille – työhön, perheeseen ja kaikkeen mitä tekee.

Tulokset, jotka tuntuvat arjessa

Kun ihminen alkaa liikkua säännöllisesti ja löytää rytmin, tapahtuu jotain, mitä ei voi mitata pelkillä kiloilla tai toistomäärillä.
Se näkyy siinä, miten nousee aamulla sängystä, miten jaksaa keskittyä töissä, miten iltaisin on vielä virtaa tehdä asioita, jotka ennen tuntuivat raskailta.

Tulokset alkavat arjen pienistä hetkistä – niistä, joissa huomaa:
“Hei, tämä ei satu enää.”
“Jaksan portaat ilman pysähtymistä.”
“Hymyilen useammin.”

“Kunto on parantunut, mieli on virkeämpi ja keho vahvempi. Arjessa jaksan paremmin ja ilo on palannut elämään.”

Riitta

Fyysinen vahvuus heijastuu nopeasti henkiseen energiaan.
Kun keho toimii paremmin, mieli saa tilaa hengittää.
Moni kertoo, että treenien myötä myös ajattelu muuttuu selkeämmäksi – päätöksiä on helpompi tehdä, keskittyminen paranee ja stressi hellittää.

“CrossFit Iisalmi on tuonut elämääni hyvän päivittäisen rytmin.
Harjoittelun ja ravitsemusvalmennuksen avulla onnistuin pudottamaan painoni normaalitasolle,
ja se näkyy kaikessa arjen tekemisessä positiivisesti.”
Tuomas

Tuomaksen kokemus kuvastaa sitä, miten pienistä, toistuvista valinnoista tulee uusi perusta arjelle.
Kun liikunta on osa rutiinia, se ei enää vaadi erillistä motivaatiota.
Se on kuin hampaiden pesu – asia, jonka vain tekee, koska tietää, että se täytyy tehdä jotta hampaat pysyvät kunnossa.

Myös Kati kuvailee tätä muutosta:

“Fyysinen kunto on kasvanut, ja olen löytänyt aamun reippailun ja ilon vastapainoksi työlleni, joka on pitkälti istumista.”

Kun liike tulee osaksi arkea, elämä saa uuden rytmin.
Ei enää “treeniä vastaan kiirettä”, vaan yksi tukee toista.
Arki muuttuu helpommaksi, keho palautuu paremmin ja mieli lepää myös keskellä hektisyyttä.

Anu sanoo sen kauniisti:

“Aina kannattaa miettiä, mitä sohvalta nouseminen ja liikunta voi oikeasti vaikuttaa elämäämme.”

Painonpudotus, lihasvoiman kasvu tai liikkeiden oppiminen ovat tärkeitä tavoitteita – mutta suurin saavutus on tunne, että hallitsee taas oman elämänsä.
Moni meistä aloittaa CrossFit- harjoittelun halusta voida paremmin, mutta jatkaa, koska huomaa, että hyvä olo kantaa myös salin ulkopuolella.

“Energiaa on kuin pienessä kylässä. Hymyilen koko ajan ja tuntuu, että elämä on taas omissa käsissä.”

Johanna

Tulokset, jotka tuntuvat arjessa, eivät synny sattumalta.
Ne syntyvät rutiinista, tuesta ja siitä, että joku on vierellä silloin, kun ei vielä itse usko.
Se on valmentajan tehtävä – ja yhteisön voima.

Siksi meidän mielestä “tulokset” eivät tarkoita vain kiloja tai aikaa kellossa, vaan sitä, että ihminen voi elää arkeaan vapaasti, kivutta ja hyvällä mielellä.
Kun jokapäiväinen tekeminen muuttuu helpommaksi ja olo kevyemmäksi, tiedämme, että olemme oikealla tiellä.

Tämä ei ole kuuri – tämä on uusi elämäntapa

CrossFit Iisalmessa muutos ei perustu tiukkoihin dieetteihin tai rajoituksiin.
Me uskomme siihen, että pienet, toistuvat valinnat muuttavat kaiken.

Moni aloittaa matkansa tavoitellen isoa muutosta.
Halutaan pudottaa painoa, parantaa kuntoa, lisätä energiaa ja jaksamista.
Ja niin kuin kuuluukin – tavoite on tärkeä sementoida tarkasti.
Se antaa suunnan, rytmin ja merkityksen sille, mitä kohti ollaan menossa.
Hyvin määritelty tavoite ohjaa meidän toimintaa sekä lähitulevaisuudessa että pitkällä aikavälillä.

Mutta tavoite ei yksin riitä.
Todellinen muutos ei tapahdu yhdessä yössä, eikä yhdestä päätöksestä.
Jos halutaan rakentaa kestävä elämäntapa, se täytyy rakentaa vahvan perustan päälle
niiden arjen minimitasojen, pienten mutta toistuvien tekojen varaan, jotka tapahtuvat joka tapauksessa, satoi tai paistoi.

Elämäntapa on kuin rakennus, jonka peruskivet ovat nämä minimit.
Kun ne ovat kunnossa, kaikki muu rakentuu niiden päälle luonnostaan. Nuo perustukset voivat olla esimerkiksi vaikka:

  • Ravitsemus: kolme ateriaa päivässä, joissa jokaisessa 30–40 grammaa proteiinia.

  • Nesteytys: vähintään kaksi-kolme litraa vettä joka päivä.

  • Liike: vähintään 10 000 askelta tai kehon aktivointia päivittäin.

  • Uni: 7–8 tuntia palauttavaa unta yössä.

Kun nämä asiat toistuvat viikosta toiseen, syntyy rytmi, joka kannattelee –
myös silloin, kun motivaatio ei ole huipussaan tai elämässä on kiirettä.
Tämä on se perustaso, jonka päälle kaikki kasvaa.

“Merkityksellisintä on ollut, ettei ole tarvinnut muuttua muuksi kuin on.
Jokainen onnistuminen on yhteinen juhla.”

Johanna

Kun perusta on kunnossa, siihen voi lisätä uusia rutiineja yksi kerrallaan.
Ehkä ensin päätät harjoitella kahdesti viikossa.
Kun se onnistuu, lisäät kolmannen kerran.
Tai otat tavoitteeksi syödä iltapalan säännöllisemmin, juoda enemmän vettä, nukkua paremmin.
Jokainen uusi pala vahvistaa edellistä – ja vahvistaa sinua.

Valmennuksessa tämä näkyy niin, että kaikkea ei muuteta kerralla.
Sen sijaan rakennamme uuden elämäntavan pala palalta.
Valmentaja auttaa tunnistamaan, mikä on juuri nyt se seuraava järkevä askel.
Ja kun yksi asia on saatu osaksi arkea, voidaan ottaa seuraava.

Elämäntapa ei ole täydellisiä viikkoja, vaan realistista jatkuvuutta.
Se on ajattelutapa, jossa kysytään:
“Mitä voin tehdä tänään, jotta oloni olisi huomenna vähän parempi?”

Kun tämä oivallus syntyy, muutos ei ole enää projekti.
Se on osa identiteettiä.
Silloin ei enää tarvitse yrittää “pitää kiinni” uusista tavoista –
koska ne ovat jo osa sitä, kuka sinä olet.

“Aina kannattaa miettiä, mitä sohvalta nouseminen ja liikunta voi oikeasti vaikuttaa elämäämme.”
Anu

Muutos alkaa yhdestä askeleesta

Jokainen kokemus tässä artikkelissa alkoi yhdestä päätöksestä.
Ei täydellisestä hetkestä, ei valmiista suunnitelmasta, vaan yhdestä askeleesta kohti parempaa vointia.
Se on usein se vaikein askel, koska siihen tiivistyy kaikki epävarmuus, pelko ja toivo samaan hetkeen.

Mutta kun sen ottaa, kaikki muuttuu.
Epäröinti vaihtuu tekemiseen, ja tekeminen alkaa kantaa.
Moni sanoo jälkeenpäin, että helpotus tuli jo päätöksen jälkeen – siitä, että vihdoin teki jotain.

“Olin väsynyt ja kipeä, ja klikkasin CrossFit Iisalmen introon hetken mielijohteesta – ja onneksi en perunut.”
Johanna

Tämä askel ei vaadi huippukuntoa, rohkeutta tai motivaatiota.
Se vaatii vain sen, että uskaltaa tulla paikalle.
Me valmentajat olemme täällä juuri sitä varten! Tekemässä alusta mahdollisimman helppoa ja turvallista.
Siksi ensimmäinen kohtaaminen ei ole treeni, vaan keskustelu.

Ilmaisessa introssa ei tarvitse todistaa mitään, ei olla hyvässä kunnossa eikä tietää mitään.
Me halutaan vain kuulla: missä olet nyt ja mihin haluaisit päästä.
Ja sen perusteella me rakennetaan sinulle selkeä, realistinen suunnitelma – ensimmäinen askel kohti uutta arkea.

“Jos minä pystyin tähän, jokainen pystyy.”
Johanna

Kun sen askeleen ottaa, ei tarvitse enää aloittaa yksin.
Yhteisö, valmennus ja tuki pitävät huolen siitä, että et vain pääse alkuun – vaan myös jatkat.
Siitä alkaa se matka, joka muuttaa elämän.

Varaa Ilmainen Intro ja tule juttelemaan rennosti. 
Katsotaan yhdessä, miten sinä pääset alkuun ja rakennetaan ensimmäinen askel kohti sitä, mitä haluat saavuttaa. Intro ei sido eikä velvoita mihinkään.

Ville Huttunen, valmentaja

Moikka! Olen Ville, CrossFit Iisalmen perustaja sekä yksi valmentajista.

Kun tulet meille ensimmäiseen tapaamiseen, jutellaan rennosti sinun tavoitteistasi, arjestasi ja toiveistasi.
Meillä ei tarvitse tietää mitään ennakkoon tai olla tietyssä kunnossa – tärkeintä on, että löydämme juuri sinulle sopivan tavan aloittaa.

Uskon siihen, että hyvinvointi rakentuu yksinkertaisista, järkevistä teoista – ei täydellisyydestä.
Treeni ei ole suoritus vaan väline: tapa saada lisää voimaa, jaksamista ja hyvää oloa arkeen.

Mitä paremmassa kunnossa olet, sitä paremmin kehosi ja mielesi voivat.
Verenpaine laskee, rasvaprosentti tasoittuu, uni paranee ja arki alkaa tuntua kevyemmältä.

Hyvä kunto ei ole pikavoitto – vaan pitkän aikavälin sijoitus, jonka vaikutukset moninkertaistuvat ajan myötä.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan – juuri sellaisena kuin olet.

– Ville Huttunen

Voisit pitää myös näistä

haluan varata ajan tapaamiseen

Tämä ei sido eikä velvoita sinua mihinkään.

Laita viesti whatsapilla

Tai täytä alla oleva lomake.